Tietoa meistä

Olemme aktiivinen koiraharrastaja pariskunta ja asumme Laukaan Äijälässä pienessä maalaiskylässä. Pitkäaikainen haaveemme toteutui ja rakensimme oman talon tänne maalle, jossa voimme vapaasti harrastaa koiriemme kanssa. Koiramme saavat liikkua vapaasti ja turvalllisesti puolen hehtaarin aidatulla piha-alueella. Perheeseemme kuuluu koirien ja minun lisäksi mieheni Henri sekä kaksi lastamme Aaro
11 vuotta ja Kerttu 8 vuotta. Kaikki koiramme ovat rakkaita perheenjäseniä ja asustelevat samoissa tiloissa kanssamme ja tämä koiraharrastus on koko meidän perheen elämäntapa. 

Koirien kasvatus on pienimuotoista ja tärkeintä on että tämä on hauska voimia elämään antava harrastus ja sellaisena haluamme sen myös pitää. Välitämme todella koiristamme ja kasvateista. :)
Mieheni tekee päivätyönsä kirvesmiehenä ja minä toimin kemian tutkimuslaboranttina.
Ei voi olla mitään hienompaa kuin päästä töiden jälkeen lapsien ja koiralauman kanssa ulos harrastamaan!
Jos kiinnostuit kennelistämme ja pentu suunnitelmistamme, ota meihin rohkeasti yhteyttä. 


                     - Olen suorittanut kasvattajakurssin vuonna 2007
                     - Suomen kennelliiton jäsen
                     - Golden Ring kultaisten noutajien järjestön jäsen
                     - Sveitsinpaimen koirien järjestön jäsen
                     - Keski-Suomen bernijärjestön jäsen
                     - Noutaja koira järjestön jäsen, Nuuskut 
                     - Suomen koirankasvattaja liiton, SUKOKA:n jäsen
                     - Lisäksi toimin VIP store edustajana (www.vipstore.fi)
                     - Golden Ring kultaisten noutajien rakennekoulutus suoritettu
                     - Koiraharrastusta takana 20 vuotta

evia_ja_me.jpg
                        

koko_sakki_122013.jpg

IMG_6718.JPG

 


Minun koiraharrastukseni alkoi jo 15 vuotta sitten kun vihdoin ja viimein sain itselleni kauan odotetun Kultaisen Noutajan pennun. Koiraa olin toivonut jo monta vuotta kunnes vihdoin sain äitini taivuteltua hankkimaan meille koiran. Ja niin meille tuli Roki, Marein Magic Smile, joka oli todellakin minun elämäni koira ja toista samanlaista ei varmasti tule koskaan vastaan. Paremmin ei olisi voinut ensimmäisen koiran hankinta onnistua!

Lapsuuteni ja nuoruuteni Roki oli minun paras ystäväni niin ilossa ja surussa, monet lenkit ja uintireissut tuli Rokin kanssa tehtyä. Uintireissuja tehtiin vielä ahkerasti vanhoilla päivilläkin, tosin vanhalla herralla piti olla pelastusliivit päällä jotta uiminen sujui. Minulla oli ilo ja kunnia viettää Rokin kanssa pitkä yhteinen elämä, koska Roki eli pitkän ja terveen koiranelämän. 15 vuotta ja 5 kuukautta! Ja koko elämänsä ajan Roki oli terve ja menossa mukana viimeisiin hetkiinsä asti. Roki oli minun elämäni paras ja rakkain ystävä yli 15 vuotta! Iso kiitos tästä rakkaasta ystävästäni kuuluu Eija Tuomiselle (kennel Marein).

Siitä siis lähti koiraharrastukseni ja nyt yhdessä mieheni kanssa kasvatamme koiria ja kotona juoksentelee kokonainen lauma koiria. Rotuina meillä ovat Berninpaimenkoira ja Kultainen noutaja, jotka ovat juuri meidän tarpeisiimme sopivia rotuja. Koiraharrastuksemme sai alkunsa minun mieltymyksestäni Kultaisiin noutajiin, kunnes mieheni Henri ihastui koiranäyttelyssä Berninpaimenkoiriin ja päätimme hankkia myös sellaisen. Kauan odotimme sopivaa Berniä ja ensimmäisestä Bernistämme, Topista, saamme kiittää Ulla ja Heikki Hännistä (kennel Berndante) sekä Tallinnassa Anua ja Urmasta. Topin myötä siihen rotuun ei voinut olla rakastumatta! Ja Kultaisistamme saamme kiittää Anu Ohtosta (kennel Kiantime`s) sekä Anne Hakkaraista (kennel Gladtail) . Näiden kasvattajien myötä harrastuksemme ja kasvatustyö sai alkunsa.

Koirien kasvatus periaatteemme on kasvattaa terveitä, rotumääritelmän mukaisia hyväluonteisia koiria, ihmisen parhaita ystäviä! Koiriemme kanssa harrastamme näyttelyitä, tokoa, agilityä, metsästystä ja tietenkin ahkerasti lenkkeilyä. Minä suoritin myös kennelliiton kasvattajakurssin Jyväskylässä keväällä vuonna 2007 ja siitä lähtien haaveena on ollut tämä koirien kanssa työskentely. Jokainen koira on meille perheenjäsen ja koiramme ovat mukana perheen askareissa ja tekemisissä myös lasten kanssa.

Haluan myös sydämestäni kiittää omia isovanhempiani, vanhempiani, Raisa-siskoani ja kaikkia sukulaisiamme ja ystäviämme, jotka ovat mahdollistaneet meille tämän koiraharrastuksen ja auttaneet ja ymmärtäneet meitä "koirahulluja" eteenpäin kohti tätä unelmaa. Ilman teitä tämä ei olisi mahdollista ! KIITOS.

Kaikkein iso kiitos kuuluu tietenkin miehelleni Henrille, joka on jaksanut auttaa ja kannustaa minua eteenpäin tässä harrastuksessa ja innostunut myös itse siitä matkan varrella. Olet rakas.

- Veera-

talon_kuva_12.jpg